9.10.2015

Syksyn 2015 vaatekaappi

Uusi Project 333 kausi alkoi jo ajat sitten, mutta olen päättänyt etten ota näistä kausista niin paljon stressiä. Käyn vaatekaappia läpi silloin kun minulla on aikaa. Olen tätä jo jonkin aikaa tehnyt ja vielä riittää työsarkaa. Vielä on niitä vaatteita, jotka mahtuvat "sitten joskus" ja vielä en ole uskaltanut päästää aivan kaikesta irti. Mutta tämä ei ole projekti, vaan jatkuva prosessi. Se on hyvä muistaa. Tässä on syksyn 2015 vaatekaappini. Päätin tällä kertaa jättää laukut, pipot, hanskat ja kaulaliinat sekä yhden juhlamekkoni numeroidun listan ulkopuolelle. Katsotaan, miten se käy.

    Neuleet ja päällispaidat

  1. Sinapinkeltainen Ioanna Kourbelan monikäyttöinen neule
  2. Vihreä-sininen ohut, edestä avoin neuletakki
  3. Vihreä Lindexin neule jossa siniset raidat
  4. Farkkupaita
  5. Sininen lyhythihainen NOOM-neule
  6. Musta-harmaa-vihreä läpinäkyvä paita
  7. Versalette
  8. Paidat

  9. Musta Nanson trikoinen kauluspaita
  10. Sininen lyhythihainen kauluspaita
  11. Sininen läpinäkyvä paita jossa valkoisia lintuja
  12. Turkoosi 3/4 hihainen T-paita
  13. Musta pitkähihainen T-paita
  14. Vihreä pitkähihainen T-paita
  15. Farkut ja housut

  16. Siniset farkut
  17. Mustat farkut
  18. Mustat suorat housut
  19. Harmaat Warmpeace housut
  20. Hameet

  21. Farkkuhame
  22. Musta denim-hame
  23. Harmaa trikoohame
  24. Mekot ja tunikat

  25. Denim-mekko
  26. Harmaa collegetunika
  27. Musta-valkoinen villamekko
  28. Pitkä musta trikoomekko
  29. Takit

  30. Musta Fjällräven-talvitakki
  31. Musta Fjällräven Greenland jacket
  32. Kengät

  33. Keen Goretex kengät
  34. Mustat Blundstone-nilkkurit
  35. Mustat Clarks Hamble Oak -nauhakengät
  36. Laukut, pipot, hanskat, kaulaliinat yms.

    Ruskea Marimekon olkalaukku
    Sininen villapipo
    Lilat sormikkaat
    Mustat näppyläsormikkaat
    Vihreä-sininen ohut huivi

    Muut

    Vihreä kukallinen mekko

3.9.2015

Monikulttuurisuus palkitsee lopulta

Kesäkuussa matkustin viideksi päiväksi l20-vuotisluokkakokoukseen. Kaksi vuosikymmentä on todella pitkä aika, mutta samalla se on todella lyhyt. Kun näin vanhat luokkatoverini uudestaan, huomasin ilokseni että monen kanssa juttu jatkui siitä mihin se 20 vuotta sitten jäi. Parasta oli, että vaikka me olemme hajaantuneet ympäri maailmaa, Wien yhdistää meitä aina ja hyvien ystävien kanssa ei ole kieli- tai kulttuurimuureja.

Wien?
Kielimuurit?
Kulttuurimuurit?
Niin, luokkakokous oli Wienissä. Asuimme lapsuudenperheeni kanssa isäni työn takia ulkomailla useita vuosia kun on lapsi ja teini-ikäinen ja kävin kansainvälisiä kouluja. Wienin-vuodet olivat näistä ehkä minulle tärkeimmät, sillä ne osuivat kehityksen kannalta olennaisiin ikävuosiin. Ennen kaikkea, minulla on noista vuosista hyvät muistot sillä juuri tuohon aikaan aloin kypsyä ja kasvaa siksi ihmiseksi, joka olen nyt.

Asuin kaksi vuotta kaupungissa, jonka rajojen sisäpuolella viljellään viiniä. Ajatelkaa, miten hienoa!

Sen lisäksi että muistelimme hyväntahtoisesti naureskellen menneitä teinidraamakuvioita (jotka olivat silloin 20 vuotta sitten Maailman Tärkeimpiä Asioita, tietenkin), puhuimme luokkatovereitteni kanssa paljon siitä, miten kansainvälisessä koulussa oleminen on vaikuttanut meihin. Kaikilla kokemus oli yksinomaan positiivinen ja kaikilla oli ollut samanlaisia vaikeuksia sopeutua monokulttuurisempiin piireihin.

Yksi ikävimpiä yhteisiä kokemuksia oli se, miten inhottavan usein ihmiset tulkitsivat kertomukset omien ulkomaanvuosien kokemuksista leveilyksi ja snobbailuksi. Olimme kaikki kokeneet, että tietyissä piireissä on vain pidettävä suunsa kiinni kokemuksistaan. Koimme myös hyvin ahdistavana sen, kuinka vaikea monille on ymmärtää että on monta eri tapaa tehdä asioita oikein. Tämä on ehkä tärkein kansainvälisen koulun oppi, jonka minä olen sisäistänyt.

Entisen historianopettajani huumoria, jota lämmöllä muistelen.
Puhuimme myös suhtautumisestamme tämän hetken poliittisiin kysymyksiin, maahanmuuttoon ja rasismiin. Amerikkalainen luokkatoverini sanoi hyvin, että vuodet kansainvälisessä koulussa opettivat hänet suhtautumaan erilaisuuteen ja kulttuurieroihin uteliaisuudella ja kuuntelemalla. Hän ei voi käsittää sitä, millaista keskustelu rasismin ympärillä hänen kotimaassaan on. Ihmiselle, joka haluaa ensin kuunnella ja keskustella toisten kanssa kulttuurieroista, on hyvin vaikeaa ymmärtää ilmapiiriä jossa tietyn sosiaalisen ryhmän edustajat asettavat itsensä muiden yläpuolelle, kertovat toisille millaisia nämä ovat ja miten heidän tulisi näin ollen elää elämäänsä.

Itselleni tämä luokkakokous avasi monessa mielessä silmiä myös omaan itseeni. Ymmärrän nyt entistä enemmän, kuka olen ja miksi olen tietyissä tilanteissa ollut niin selittämättömällä tavalla ahdistunut. Vaikka Suomi on minulle aina ja ikuisesti kotimaa, suomen kieli minulle korvaamattoman rakas äidinkieli ja suomalainen kulttuuri se kaikista rakkain, niin tajuan nyt myös sen miten ulkomaan-vuodet ovat kehittäneet perspektiiviäni elämään. Monet "tyypillisen suomalaisiksi" mielletyt tavat ja perinteet ovat minulle täysin vieraita ja outoja, enkä koe niitä ollenkaan omakseni. En silti koe, että tämä tekisi minusta jotenkin vähemmän suomalaisen tai "puoliksi keski-eurooppalaisen", kuten eräs entinen kollegani minulle kerran niin kauniisti sanoi.

En Wienissä asuessani koskaan käynyt Praterin kuuluisassa maailmanpyörässä. Nyt kävin.
Minulle kansainvälisyys ei merkitse sitä, että tukahdutetaan oma identiteetti jonkin hienommaksi ja paremmaksi koetun edellä ja häivytetään kaikki omat erityispiirteet häpeän tai sisäistetyn alistuneisuuden kautta. Omasta kulttuurista ja omasta identiteetistä, niin kansallisesta kuin muustakin, saa ja pitääkin olla ylpeä. Meille pienten kansojen ja kieliryhmien edustajille niin ominainen huono itsetunto joutaa jo romukoppaan, en ole koskaan voinut sietää sitä!

Mutta kansallinen ylpeys ei merkitse sitä, että suljetaan niin oikeat kuin kuvainnollisetkin ovet ja uhotaan sisukkaasti barrikadeilla leijonapaita päällä ahdasmielisiä iskulauseita huudellen. Minulle terve kansallinen identiteetti on vahva pohja josta ponnistaen voi kohdata muista lähtökohdista olevia ihmisiä keskustelun ja vastavuoroisuuden hengessä. Jos oma kulttuurinen, kansallinen ja henkilökohtainen identiteetti on terveellä pohjalla, on ihminen valmis kohtaamaan muista lähtökohdista tulevia ihmisiä rakentavassa hengessä kadottamatta silti itseään. Silloin on myös valmis tarkastelemaan oman identiteettinsä ja kulttuurinsa erityispiirteitä kriittisin silmin ja ymmärtämään, että kaikki piirteet eivät välttämättä ole säilyttämisen arvoisia tai eivät ainakaan toimi kaikissa yhteyksissä.

Ei kansainvälisyydessä tai monikulttuurisuudessa ole mitään pelättävää, jos se hoidetaan keskustelevassa ja rakentavassa hengessä. Helppoa se ei ole ja se vaatii paljon työtä. Mutta lopputulos on aivan äärimmäisen palkitseva. Sen voin omasta kokemuksestani sanoa.

1.6.2015

19.5.2015

Arkkitehtiopiskelija rakensi Korsoon minitalon

Hieno idea, kehittämiskelpoinen ja luova. Jos haluaa oman talon mutta ei tarvitse kamalasti tilaa, tämäntyyppinen ratkaisu voisi toimia. Minua kiinnostavat etenkin nuo varastointimahdollisuudet, tosin en ole aivan varma siitä haluaisinko keittiön ja tuvan olevan tuolla tavalla heti sisäänkäynnin luona.

Katso video ja lue juttu NYT-lehden sivuilta täältä »

19.4.2015

Kevään Project 333 vaatekaappi ja sunnuntaiblues

Uusi Project 333 kausi alkoi periaatteessa jo maaliskuun alussa, mutta sain päivitettyä listan vaatteista vasta nyt.
Ja tunnen oloni epäonnistuneeksi.

Tiedän seuraavat asiat:

  • Project 333 ei ole mikään kilpailu.
  • Project 333 ei ole mikään itsetunnon ja oman arvon kohottamiseen tähtäävä paremmuuskisa.
  • Project 333:n tarkoitus ei ole tehdä elämää autuaaksi kertaheitolla.
  • Project 333 ei ole mikään tiukkojen sääntöjen rajoittama ahdasmielinen projekti jossa saa tai menettää pisteitä sen mukaan miten tarkkaan sen sääntöjä noudattaa.
Mutta silti tunnen oloni idiootiksi, kun en ole saanut käytyä vaatekaappiani läpi sopivalla aikataululla. Kun olen yhä sitä mieltä ettei minulla ole mitään päällepantavaa. Kun en ole vieläkään saanut otettua vaatteistani ja asukokonaisuuksistani valokuvia ja luetteloitua niitä kauniisiin tiedostoihin joita tuhannet ihmiset jakavat Instagram-sivuillaan.

Millään näistä asioista ei ole mitään väliä, tiedän sen, mutta silti olen onnistunut tekemään tästä periaatteessa elämää helpottavasta asiasta itselleni ongelman.

Mutta ehkä tämä taas tästä. Oikea syy tähän murehtimiseen on jossain muualla kuin vaatekaapissa. Tiedän syyn ja tiedän, että kunhan saan sen tilanteen selvitettyä, moni asia helpottuu.

Mutta joskus nämä sunnuntait vaan ovat tällaisia, bluesin täyttämiä.


Vaatekaappini, kevät 2015  
  1. DKNY Cozy, fuksia
  2. Vihreä-sininen ohut, edestä avoin neuletakki
  3. Musta pitkä neuletakki
  4. Valkoinen pitkähihainen kauluspaita
  5. Farkkupaita
  6. Sininen lyhythihainen kauluspaita
  7. Turkoosi 3/4 hihainen T-paita
  8. Musta pitkähihainen T-paita
  9. Vihreä pitkähihainen T-paita
  10. Siniset farkut
  11. Mustat farkut
  12. Mustat samettihousut
  13. Farkkuhame
  14. Musta denim-hame
  15. Denim-mekko
  16. Harmaa collegetunika
  17. Musta-harmaa-vihreä -kuviollinen tunika
  18. Musta-valkoinen villamekko
  19. Musta Fjällräven takki
  20. Musta Fjällräven talvitakki
  21. Punainen kevytuntuvatakki
  22. Keen Koven Mid WP -kengät
  23. Mustat Blundstone-nilkkurit
  24. Mustat Halti-tennarit
  25. Musta Marc O'Polo laukku
  26. Ruskea Marimekon olkalaukku
  27. Sininen villapipo
  28. Lilat sormikkaat
  29. Versalette

Juhlavaatteet listan ulkopuolella

  1. Vihreä Guess-paita jossa kimallekoristeita 
  2. Mustat Vagabond-ballerinat

7.2.2015

Oman mielipiteensä sanomisesta

Minua on usein syytetty siitä, että minulla on vahvat mielipiteet. Nimenomaan syytetty, koska tämä on selvästikin joidenkin mielestä joku vika. Tiedostan, että ilmaisen itseni välillä turhan voimallisesti ja en osaa pysähtyä kuuntelemaan vastapuolen argumentteja. Mutta olen myös valmis kyseenalaistamaan mielipiteeni jos saan pätevät vastaperusteet.

Kuitenkin on paljon tilanteita ja keskustelun aiheita, joiden edessä menen tuppisuuksi kun pitäisi osata avata suunsa ja pitää joko omaa tai jonkun toisen puolta. Oikein tunnen, kun sisälläni kuplii ja kiehuu ja silti en saa suutani auki. Jälkeenpäin kelailen näitä tilanteita päässäni monta kertaa ja mietin, mitä olisi pitänyt sanoa samalla kun tunnen miten harmitusaste nousee entisestään. Tämä on tapa, josta en pidä ja josta haluan päästä eroon.

Millaisia nämä tilanteet sitten ovat? Usein ne ovat sellaisia, joissa minulle on lapsesta asti tehty useita kertoja selväksi että minun mielipiteeni käsiteltävästä aiheesta on väärä tai outo. Tämä uskomus istuu kaikkien näiden vuosien jälkeenkin minussa niin syvällä, että vältän näiden mielipiteiden esiin tuomista lähinnä siksi että en jaksa kuunnella sen jälkeistä ihmettelyä ja välillä suoranaista pottuilua mutta myös siksi että pelkään väärän leiman saamista otsaan.

Lievemmästä päästä oleva esimerkki on kesäfanittajien joukkoon joutuminen. Kun KAIKKIHAN tietävät että kesä on ihmisen parasta aikaa ja KAIKKI suorastaan RAKASTAVAT hellettä ja kuumaa. Täten kerrottakoon, että ei. Kaikki eivät rakasta näitä asioita. Pidän kesästä, lämmöstä ja valosta, mutta kyllä kunnon talvi pakkasineen ja hankineen on kiva asia.

Sitten on tilanteita, joissa nielen mielipiteeni siksi että haluan miellyttää muita. En halua olla vaivaksi, en halua huonontaa ilmapiiriä sanomalla mitä oikeasti ajattelen. Olen liian monta kertaa joutunut tilanteeseen jossa ääneen sanottu vastakkainen mielipiteeni on johtanut ilmapiirin jäätymiseen ja pahimmassa tapauksessa porukan ulkopuolelle sulkemiseen. Kun tällaista kokee tarpeeksi monta kertaa, oppii pitämään suunsa kiinni.

Näin aikuisena olen yrittänyt opetella tästäkin tavasta eroon ja enenevässä määrin jopa onnistunutkin. Sillä miksi minä haluaisin miellyttää ihmisiä jotka ovat valmiit sulkemaan jonkun porukan ulkopuolelle siksi että tämä omaa erilaisia mielipiteitä ja uskaltaa sanoa ne ääneen?

Esimerkki tällaisesta tilanteesta on muutaman vuoden takaa. Kyllä, näin kauan tämä asia on minua vaivannut. Olin viettämässä iltaa muutaman vanhan kaverin kanssa kun puheeksi tuli yhteinen tuttavamme. Kaverini eivät ole koskaan pitäneet tästä ihmisestä ja ovat aina kokeneet tämän henkilön tehneen vääryyttä heitä kohtaan. He puhuivat tästä ihmisestä todella rumasti ja mielestäni hyvin epäoikeudenmukaiseen sävyyn. Minulle tämä henkilö taas on todella rakas ja läheinen enkä jaa kavereitteni mielipidettä ollenkaan. Mutta olin hiljaa. En halunnut suututtaa heitä ja pilata hauskasti alkaneen illanvieton tunnelmaa. Väärä veto, sillä ilta oli omalta osaltani pilalla juuri siksi, etten uskaltanut sanoa kavereilleni vastaan.

Olen sittemmin nähnyt näitä vanhoja kavereita aika vähän, ehkä juuri tämän tilanteen aiheuttaman pahan olon takia. Jos olisin tuolloin sanonut mitä halusin sanoa, näkisimme ehkä useammin. Tai sitten olisin suututtanut heidät kunnolla ja välimme olisivat poikki. Sekin vaihtoehto minun tulee hyväksyä.

Erikseen ovat vielä avautumistilanteet. Siis ne, missä yksi vuodattaa kaikki murheensa toisten niskaan ja muut istuvat hiljaa ja kuuntelevat. Minä istun näissä tilanteissa hiljaa, kuuntelen ja toivon kuolevani. Helvetti on mielestäni paikka, jossa istut kulmapöydässä ilman tietoa pois pääsystä, juot HYLA-maitoon ja Juhla Mokkaan tehtyä maitokahvia, katsot televisiosta saksaksi dubattua amerikkalaista TV-sarjaa ja kuuntelet kun vieressä joku avautuu parisuhteestaan. 

Mikä olisi paras tapa päästä tällaisista tilanteista eroon? Käskeä avautujan pitää suunsa kiinni? Ottaa kuulokkeet esiin ja tylysti laittaa musiikki soimaan? Vai vaan keksiä jokin tekosyy ja häipyä paikalta, mielellään kesken lauseen? Vielä ei ole minulle tämä toimintamalli valjennut.

Matkalla kohti kevyempää elämää olen ymmärtänyt, että yksi tärkeimmistä avaimista siihen on rehellisyys, sekä itseä että muita kohtaan. Kun piilotan mielipiteitäni ja teeskentelen olevani samaa mieltä muiden kanssa vaikka en olekaan, silloin olen epärehellinen sekä itseäni että keskustelukumppaniani kohtaan.

6.2.2015

Ostoskeskus on muutettu pieniksi asunnoiksi

Tässä on todellista tilojen uusiokäyttöä. Yhdysvaltojen vanhin ostoskeskus Rhode Islandilla on muutettu osittain asunnoiksi.

Ja kuinka viehättäviä nämä pienet asunnot ovatkaan!

En tosin aivan ymmärrä, miksi asunnoissa on astianpesukone mutta ei liettä tai uunia, ilmeisesti jotkin rakennussäädökset kieltävät tämän. Mutta ajatuksena se, että julkinen, kaupallinen tila muutetaan yksityiseksi tilaksi kun kaupallinen käyttö hiipuu, on todella kannatettava.