27.5.2013

Projekti 333 ja mistä kaikki alkoi

Totuushan on, että olen miettinyt ja suunnitellut keventämistä jo useamman vuoden. Askeleet ovat olleet lähinnä ajatuksen tasolla tapahtuvia muutoksia, pieniä ja melkein huomaamattomia. Yhtenä tärkeänä sysäyksenä on toiminut Kirsten Dirksen -nimisen naisen YouTube-kanava, johon törmäsin sattumalta viime vuoden puolella.

Kanavalla keskitytään yksinkertaisen, minimalistisen, ekologisen ja kestävän kehityksen kannalta järkevän elämän esittelyyn, eri tavoin ja eri näkökulmista. Videot ovat kiehtovia katsauksia ihmisten elämään, jotka ovat osanneet rakentaa vaatimattomista ja vähäisistä aineksista itselleen jotain kaunista, merkittävää ja henkisesti hyvin rikasta. Videot ovat mielenkiintoisia ja hyvin koukuttavia, monet niistä olen katsonut useampaan kertaan. Monista niistä näkee, että yksinkertaistettu elämäntyyli on usein kaikkea muuta kuin köyhää tai ankeaa. Se voi päinvastoin olla monin verroin mielenkiintoisempaa ja sisällöltään rikkaampaa kuin tavaraan ja materiaan keskittyvä elämäntyyli.

Kirsten Dirksen on ollut mukana perustamassa yrityksen nimeltä Faircompanies, joka nimensä mukaisesti haluaa edistää kestävää, ekologista kehitystä. Sen sivuilta voi katsoa lisää videoita, joista monissa esiintyy aikamoisia persoonia.

Itse tutustuin Project 333:hen juuri Kirsten Dirksenin videon kautta. Alla olevassa videossa projektin veteraani, nainen nimeltä Valentina Thörner da Cruz esittelee maailman toimivimman vaatekaapin. Tuohon minäkin pyrin.


10.5.2013

Mä juon vaan tätä teetä

Eilen oli taas pari kertaa kuukaudessa kokoontuvan Olonkeveys-ryhmän aika. Ystäväni Jennyn vetämä painonhallinnan henkiseen puoleen keskittyvä ryhmä on ollut todellinen voiman ja hyvän olon lähde. Siellä on todella hyvä porukka jonka kanssa on ihanaa puhua sekä fyysisen painon että henkisenkin painolastin hallintaan liittyvistä ongelmista.

Eilen keskustelimme ruokailurytmistä ja liikunnasta ja puheeksi tuli muiden ihmisten odotukset, puheet ja neuvot syömistottumustemme suhteen. Olen usein saanut neuvoksi painonhallintaan kieltäytymisen periaatteen. "Älä ota jäkiruokaa." "Älä ota kahvileipää." "Syö vain yksi keksi." Älä. Ei saa. Kieltäydy. Hillitse itsesi.

Aina ovat nämä kieltäytymisyritykset kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.

Miksi? Siksikö, ettei minulla ole itsehillintää? Ei, vaan siksi että minä VIHAAN tuollaista käytöstä. Minusta ihmiset, jotka istuvat seitsemää sorttia herkkua notkuvan kahvipöydän ääreen vain juodakseen nokka pystyssä jotain yrttiteetä, ovat kuin ihmiset jotka tulevat naamiaisiin ilman naamiaisasua. He ovat tylsiä ja ilottomia. Minä en koskaan halua olla se tyyppi. Sillä kuten eräs Olonkeveys-ryhmämme jäsen totesi, se tyyppi on yleensä se joka kuitenkin vetäisee ahmimalla suklaapatukan kun muut eivät ole näkemässä.

Tulette jatkossakin siis näkemään minut santsaamassa syntymäpäiväkakkua ja hyvää jälkiruokaa, sillä juhlat on tehty juhlittaviksi. Minun ongelmani ruuan suhteen ovat jossain aivan muualla kuin silloin tällöin tapahtuvassa kahvittelussa.

EDIT:
Juo viiniä, mutta älä nauti siitä »

3.5.2013

Verellä värjätyt vaatteet

Yksi syy siihen, miksi olen päättänyt kesäkuun alusta - niin tosiaan, toukokuun alku ei siis toteudu - ryhtyä Project 333:n noudattajaksi on täydellinen kyllästymiseni halpatuotantovaatteisiin.

Tuorein karmea uutinen Bangladeshista ei ainakaan vähennä pyrkimystäni pitää huolen siitä, että mahdollisimman suuri osa vaatteistani kestävät sekä kulutusta, aikaa, että eettistä tarkastelua.

Minulle, jolle vaatteet eivät ole vahva itseilmaisun keino ja joka viihtyisi varsin hyvin vaikka univormussa, useiden massamuotitalojen vaatteet ovat jo pitkään tuottaneet lähinnä ärtymystä ja ahdistusta. Sovituskopissa kivalta näyttänyt paita onkin parin kuukauden päästä värinsä menettänyt, nyppyyntynyt rätti joka pitää korvata uudella. Kaltaiselleni vaateshoppailua harvoin harrastavalle tyypille se jatkuvan ostamisen pakko, johon halpavaateketjut meidät ajavat, on inhottavaa.

Toki edullisilla vaatteilla on sijansa tässä maailmassa. Kaikilla ei ole varaa sijoittaa vaatteisiin suuria summia, ja esimerkiksi Lindexin lastenvaatteet ovat mielestäni oikeasti laadukkaita ja hyviä. Samoin kuin kyseisen liikkeen sukat ja alusvaatteet. Mutta eikö pienellä budjetilla pelaavalle ihmisellekin ole miellyttävämpää ostaa jotain oikeasti hienoa ja kestävää, "ihan kivan" ja heti hajoavan sijaan? Eikö kuka tahansa hankkisi mielummin esimerkiksi monta vuotta hyvinä säilyvät ja kestävät hienot nahkakengät yhden kesän jälkeen roskiskunnossa olevien tekonahkaläpysköiden sijaan?

Yhtenä Project 333:n pyrkimyksistäni on koostaa vaatekaappi, joka sisältää vaatteita joita aidosti rakastan pitää pelkkien kertakäyttöriepujen sijaan. Ja ne akryylirätit voi sitten kierrättää vaikka matonkuteiksi, jos joskus sellaisiakin saisin aikaiseksi.