22.11.2013

DKNY:n Cozy

Olen kirjoittanut täällä jonkin verran monikäyttöisistä vaatteista. Harkitsen yhä suomalaisen Jolierin One -vaatetta, Versalettea tai Limitless Dressiä. Kahdessa viimeisessä vaan on otettava huomioon toimituskulut sekä Limitless Dressissä huhujen mukaan toimitusvaikeudet.

Tällä hetkellä vaatekaappiani ja vartaloani koristaa DKNY:n Cozy. Tämä monipuolinen neule on yksi parhaista hankinnoista aikoihin. Se on ylellinen, mukava, lämmin ja uskomattoman sopiva. Sanalla sanoen, täydellinen. Se on melko hintava, mutta omasta mielestäni täysin rahansa arvoinen.

Suomesta tätä perusmallia saa ainakin Stockmannilta.




18.10.2013

Kun vaatekaapissa on tilaa, päässä on tilaa

Jos olen jotain oppinut tämän vaatekaappiprojektin aikana, se on että konkreettinen siivoaminen siivoaa myös abstraktilla tasolla. Mitä yksinkertaisempi ja selkeämpi vaatekaappini on, sitä selkeämmäksi myös ajatukseni muuttuvat.

On ihanaa voida pukeutua käytännössä katsoen pimeässä ja silti tietää, että näyttää ihan hyvältä. On ihana tunne mennä kauppaan ja hyvillä mielin olla ostamatta sieltä mitään turhaa. Turhan kaman ostamatta jättäminen on ollut niin helppoa, että se oikein ihmetyttää. Näinkö nopeasti se selkiyttäminen sujui?

Ei aivan, vielä on tehtävää elämän muilla osa-alueilla. Mutta positiivinen domino-efekti on alkanut. Yksi asia johtaa toiseen. Nyt vaan nautin siitä tilasta, mikä päässäni on.

20.9.2013

Vaatteilla ostetaan uusi elämä

Kävin viime viikonloppuna netissä ostamassa Karhunpennulle sormikkaita. Hän todella tarvitsee sellaiset ja koska minulla oli alennuskoodi Lindexin verkkokauppaan, tie vei sinne. Siellä surffaillessani päätin saman tien käyttää alennuskoodin kunnolla hyväkseni ja tilata myös itselleni joitain vaatekappaleita.

Ostoskoriin tipahti pari todella tarpeellista tuotetta, kuten pitkään kaipaamani alusmekko sekä alustoppi. Mutta kuin varkain sinne meni myös yksi neule, kivan näköinen, juuri sellainen jota olen kaivannut. Värikin on kuin tehty minulle.


Jo hetken aikaa ehdin surffata hyvän ostoksen suoman pienen huuman aallonharjalla. Kun maksu oli suoritettu ja ostos lähetetty matkaan, tuli katumus.


  • Miksi ostin neuleen, kun osaan varsin hyvin tehdä sellaisen itsekin?
    (Ompelutaitoni ovat tosiaan alkeelliset, mutta neulomisen ja virkkaamisen kyllä hallitsen.) 
  • Miksi ostin sen ketjuliikkeestä, vaikkakin sekä eettisiltä että laadullisilta arvoiltaan melko luotettavasta sellaisesta?
  • No just, se on jotain ihme tekokuitua.
    (80 % viskoosia, 20 % polyesteriä joka on vaatteista ja kuiduista jotain tietävien tuttavieni mukaan ihan jees sekoitus niin mukavuutensa puolesta kuin esteettisesti ja ekologisesti ajateltuna. Hyvä niin.)


Mietin näitä kysymyksiä ja tulin siihen tulokseen että osasyy tähän ostokseen oli puhdas imago. Ajattelin ainakin hetken aikaa että kun hankin juuri tämän vaatteen, vaatekaappini on täydellinen. Tämän jälkeen kaikki pukeutumishuoleni kaikkoavat ja olen viimein se tyylikäs ilmestys jollainen olen aina haaveillut olevani. Tämän kun päälleni vedän niin se on siinä, maailma on kertaheitolla parempi paikka.

Debbie Roes -niminen nainen on kirjoittanut tästä shoppailuhuumasta paljon blogissaan Recovering shopaholic. Hänen tekstinsä ovat hyvin tarkkanäköisiä ja välillä aika raadollisiakin kertomuksia hänen pyrkimyksistään irti ostoaddiktin elämästään.
So “retail therapy” does work, in theory, but only for a very short period of time. After we leave the mall or click “buy now” on our computers, our reality comes rushing back to us. What’s worse, we may also feel a rush of guilt for overspending, leading us to feel even worse that we did before we shopped.
Vaikka olen itse kaukana ostoaddiktista, tunnistan monet näistä tunteista. Välillä nettikaupoissa surffailu, ikkunaostokset ja katalogien lukeminen toimivat toiveajattelun tavoin. Joskus nämä haaveet päätyvät ostoskoriin ja kaappiin asti, mutta onneksi olen myös aika hyvä palauttamaan tuotteita jotka eivät vaan sovi.

Project 333:n selkein anti minulle tähän mennessä on ollut oman tyylin löytyminen pikkuhiljaa. Kun olen entistä varmempi siitä, mikä minulle sopii ja mistä minä pidän, virhe- ja haaveostosten mahdollisuuksien määrä vähenee roimasti. Toki vieläkin kärsimättömyyspeikko nostaa päätään ja haluaisin hankkia ne täydelliset farkut, kengät ja muut heti samantien, mutta hillitsen itseni. Nykyään selaan katalogeja ja surffailen nettikaupoissa enemmänkin etsien niitä tiettyjä sopivia juttuja kuin hamstraten silmilläni kaikkea mahdollista. Se on ihanan selkeä ja vapauttava tunne.

Entä tuo neule? Päätin odottaa sen saapumista ja kokeilla sitä nähdäkseni pidänkö siitä vai en. Vaatekaapissani on juuri tuollaisen neuleen mentävä aukko, joten saattaa hyvinkin olla että pidän sen.

Pommista tee-se-itse palapelikämpäksi

Jos viime viikolla ihmettelit hongkongilaista Lego-asuntoa, nyt on vuorossa newyorkilainen tilaihme. Tämän asunnon omistaja osti pommikunnossa olevan kämpän ja pisti sen kokonaan uusiksi. Kuka tarvitsee erillistä vierashuonetta kun sellaisen voi vetää seinästä esiin?


13.9.2013

Asunto Hong Kongissa on kuin kuin Legotalo

Tässä on todellinen pienten tilojen klassikko. Tämä hongkongilainen arkkitehti on luonut pienestä 32 neliömetrin asunnosta muunneltavan, käännettävän ja väännettävän aivan mielettömän Lego-asunnon. En voi kuin ihailla tällaista taitoa ja kekseliäisyyttä. Kun alun ihmetyksestä pääsee yli, huomaa että tämä on yllättävän toimivan näköinen ratkaisu.


11.9.2013

Kevät, kesä, syksy ja kengät

Aina uuden vaatesesongin alkaessa näen listoja siitä, kuinka paljon kenkiä ihmisen pitäisi omistaa. Neljä per vuodenaika näyttäisi olevan joillekin minimi, mutta olen viime aikoina hyväksynyt sen, että minulle tämäkin on keväällä, kesällä ja syksyllä liikaa. Toki saatan omistaa useampia kenkäpareja mutta loppujen lopuksi käytän vain muutamaa. Ehkä kahta. Syy on se, että keväästä syksyyn arkena käyttämäni ulkojalkineet ovat pääasiassa urheilujalkineita.

Kuljen 6 km työmatkani käytännössä aina pyörällä noin puolet vuodesta, noin huhtikuusta lokakuuhun lumitilanteesta riippuen. Töissä minulla on parit sisäkengät joita vaihtelen. En ole laskenut Projektiin mukaan, sillä käytän niitä vain töissä. Ne kerrat kun viikolla tai viikonloppuisin lähden ulos niin että tarvitsen tavallisia kenkiä, ovat sen verran harvassa etteivät tällaiset kengät juuri kulu. 

Kenkä-asiaan on myös lisättävä se, että minun on harkittava kenkäostokseni hyvin tarkkaan. Jalan kokoni on 42–43, jalkapöytä korkea ja lesti leveä, joten siinä ei paljoa joitain kympin ballerinoja ostella. 

Tällä hetkellä syksyn vaatekaappiini kuuluvat ulkokengistä yhdet Clarksin loaferit ja Vibram Five Fingers -tossut. Koen, että tämä on tarpeeksi. Tosin voisi väittää että Vibramit ovat urheilukengät, mutta minä käytän niitä myös muuten. Kun syksy tästä etenee, kylmenee ja satelee enemmän, otan vapauden vaihtaa ainakin nuo Vibramin kengät lämpimämpiin kenkiin jotka myös pitävät vettä paremmin. Hyvät nilkkurit ovat haussa.

Loaferit eivät ole ihan nämä, mutta aika samannäköiset.











Miltä oma kenkävarastonne näyttää? Pidättekö mieluiten vain yksiä ulkokenkiä per vuodenaika vai vaihteletteko niitä? Vai onko lukijoitteni joukossa kenties kenkäfriikkejä?

8.9.2013

Rauhaa metsän keskellä

Viikon päätteeksi on hyvä hiljentyä jonkin rauhallisen puuhan äärelle ja saada sitä kautta energiaa uuteen viikkoon.

Olen aikaisemminkin maininnut Kirsten Dirksen -nimisen naisen YouTube -kanavan, jonka videoista löydän aina yhä uusia ideoita ja inspiraatiota. Pienet tilat ja niissä asuvien ihmisten loputon kekseliäisyys ja sopeutuvaisuus kiehtovat minua aina vaan.

Eräs näistä videoista kertoo erään pariskunnan pienestä mökistä metsän keskellä, jossa he elävät vailla sähköä tai juoksevaa vettä. Talo on todella pieni, mutta pariskunnan mielestä juuri sopiva. Itse pistän tämän videon joskus töissä pyörimään taustalle ja tunnen, miten siitä välittyvä seesteisyys virtaa minuun.

Lisää tästä pienestä talosta löytyy sille omistetulta saitilta http://www.innermosthouse.com/.


3.9.2013

Project 333, kausi 2, vaatekaappini

Olen nyt käynyt vaatteitani läpi tehdessäni siirtymää kesäkaudesta syyskauteen. Kuin taikaiskusta ilmojen valtiaat ovat päättäneet että syksy alkaa muuallakin syyskuun alussa. Toki lämpimiä ilmoja ja aurinkoa on vielä riittänyt mutta kirpakat aamut ja viileät illat kertovat että lempivuodenaikani on täällä.

Kesän garderoobista tiensä löysivät syksyn vaatekaappiin lähinnä perusklassikot, eli kaksi hametta, takki, yksi neule ja tietenkin ne farkut (jotka yhä etsivät kaveriparia). Ihan uusia vaatteita tässä ovat siniraidallinen kauluspaita ja sininen lyhythihainen kauluspaita, kaikki muut ovat vanhoja. Kuten huomaatte, tällä kertaa olen päättänyt ottaa mukaan laukut, pipot, kaulaliinat ja hanskat joista tosin jälkimmäisiä ei listalta vielä löydy. Mutta koska listalla on vasta 29 vaatekappaletta niin tilaa on vielä neljälle asialle. Kaksi paikkaa on jo varattu, niihin tulevat ne toiset farkut sekä yhdet kengät.

Olen hyvin tyytyväinen tähän vaatekaappiin, nyt alkaa niin sanotusti Lyyti kirjoittaa tässä asiassa. Nämä vaatteet tulevat saamaan lisäväriä koruista sekä sukkahousuista, joiden pitää minun mielestäni olla mahdollisimman värikkäitä. Rakastan sukkahousuja ja mitä värikkäämpiä, sen parempia.

Korujen suhteen aion puolestani toteuttaa oman pienen Projektin, käänteisellä tavalla. Pakkaan kaikki koruni laatikkoon ja otan niitä ulos sitä mukaa kun käytän niitä. Kauden lopussa ne, joita olen käyttänyt ja hyväksi kokenut saavat jäädä. Muille etsin uuden kodin. Minusta tuntuu, että tämä menetelmä tulee toimimaan!

Apuna tämän vaatekaapin rakentamisessa olen käyttänyt jo aikaisemmin mainitsemani Into Mind -blogin postausta siitä, miten rakennetaan 20:n vaatekappaleen minigarderoobi ››
Siitä on ollut suunnaton apu.

Vaatekaappini

Lukuohje
x = Olen käyttänyt ainakin kerran

Numero tuotteen perässä kertoo, millä viikolla se on tullut vaatekaappiin

Topit ja neuleet

1. Harmaa Filippa K -neuletakki
2. Musta Adidas huppari
3. Kuviollinen läpinäkyvä tunika
4. Valkoinen kietaisuneule
5. Violetti tunikamainen villaneule
6. Sininen lyhythihainen paksu puuvillatunika
7. Musta-harmaaruutuinen villajakku

Paidat

8. Valkoinen kauluspaita
9. Siniraidallinen kauluspaita
10. Sininen lyhythihainen kauluspaita

T-paidat

11. Harmaa pitkähihainen
12. Musta pitkähihainen
13. Punainen pitkähihainen
14. Musta-valkoraidallinen pitkähihainen

Housut

15. Siniset farkut
16. Tummanharmaat suorat housut

Hameet

17. Farkkuhame
18. Musta denim-hame
19. Musta-harmaa ruudullinen villahame

Mekot

20. Denim-mekko
21. Vihreä mekko
22. Harmaa neulemekko

Takit

23. Musta Fjällräven-takki
24. Musta Luhta fleece

Kengät

25. Vibram FiveFingers nauhalliset tossut
26. Mustat Clarks-loaferit
27. Mustat Vagabond ballerinat

Hatut, kaulaliinat, hanskat ja laukut

28. Sininen ”lörppöhattu”
29. Musta Marc O'Polo laukku
30. Monivärinen pieni olkalaukku
31. Punainen olkalaukku

21.8.2013

Uusi kausi lähestyy, kesä loppuu ja syksy alkaa

Onko jo elokuun loppu? Näyttää olevan. Project 333:n toinen kausi lähestyy samaa tahtia syksyn kanssa ja meinaa yllättää minut täysin.

Projektista raportoiminen ei ole sujunut yhtä kurinalaisesti kuin mitä aluksi lupailin, valokuviakaan en ole saanut kaikista vaatteista otettua. Olen kyllä ylläpitänyt vaatelistaani tarkasti ja seurannut vaatekulutustani, mutta voisin olla vielä kurinalaisempi.

Tällä kaudella olen päättänyt ottaa tieteellisemmän ja systemaattisemman lähestymistavan vaatekaappiini. Kesäkauden alussa esittelemäni tarkka perusvaatteiden lista ei sittenkään ollut minulle se ihan oikea lähestymistapa, vaikka hyvä peruslista onkin.

Olen kesän aikana tutustunut erittäin mielenkiintoiseen blogiin nimeltä INTO MIND, jonka pitäjä kirjoittaa ihailtavan selkeästi ja tarkasti minimalistisen vaatekaapin ja tyylin rakentamisesta. Kaikki lähtee väreistä, muodoista ja henkilökohtaisesta tyylistä. Hän esimerkiksi nosta minusta kivasti esille sen, että oma niin kutsuttu perus-univormu on kaiken lähtökohta. Toinen on väripaletti, josta bloggaaja kirjoittaa hienosti täällä.

Tärkeintä minulle on nyt se, että otan itseäni niskasta kiinni ja alan pitää tarkempaa kirjaa asioista. Tähän mennessä olen pitänyt monia asioita päässäni eikä se ole toiminut aivan odotetulla tavalla. Asioiden ylös kirjaaminen selkiyttää ajatuksia ja auttaa pitämään järjestystä yllä.

Silti, tartun tähän uuteen kauteen suuremmalla varmuudella kuin ensimmäiseen. Minulla on selkeämpi käsitys siitä, mitä haluan ja mikä minulle sopii. Ennen kaikkea minulla on myös kärsivällisyyttä odottaa, kunnes se loistovaate tulee eteen.

26.7.2013

Project 333, kausi 1, viikot 6 - 7, matkagarderoobi

Nämä kaksi viikkoa ovat omalla tavallaan tuoneet vaatekaappiin uutta ja toisaalta kirkastaneet vanhaa. Loma alkoi ja heti sen aluksi matka vei anoppilaan vähän yli viikoksi. Tämä merkitsi tietysti matkapakkaamista, joka on aivan oma haasteen lajinsa. Minä yritän aina olla todella järkevä ja nykyään haluan matkustaa mahdollisimman pienen laukun kanssa. Mutta aina huomaa jotain puuttuvan ja jotain olevan liikaa. Kun lisäksi matkan aikana säät anoppilassa menivät iloisesti kylmästä rankkasateesta polttavaan helteeseen, niin siinähän pakkaat.

Valkoinen T-paita sai lähteä, se odottaa reissua UFFin laatikkoon. Sen tilalle tuli alennusmyynnistä löydetty, todella kiva ja siisti Fjällrävenin ruudullinen kauluspaita.


Mutta suurin ihme oli se, että minä löysin itselleni kengät alennusmyynnistä. Riekerin nätit matalakantaiset sandaalit. Nyt tietenkin ihmettelette, että mikäs ihme tuo on? Kenkiä ovat alerekit pullollaan. Niin ovatkin, mutta eivät silloin kun kengän koko on naisen 42 - 43 mallia leveä, jalkapöytä korkea. Niin että kun sellainen ihme tapahtuu, niin ne kengät ostetaan. Kenkien osto onkin minulle urheilukenkiä lukuun ottamatta ollut aina vaikeaa ja jotenkin masentava toimenpide. Ehkä siksi valikoinkin mieluiten klassisia malleja enkä juokse tässä(kään) asiassa trendien perässä. Lisäksi tällä viikolla vaatekaappiini tuli todella kätevä kesähame, sekin Fjällräveniltä. Kyllä nuo retkiliikkeiden alennusmyynnit ovat sitten hyviä, kohta olen kävelevä Fjällrävenin mainos koko nainen!

Mutta siitä matkagarderoobista. Siellä minulla oli mukana:

10 alushousut
4 sukat
1 rintsikat
1 kotitoppi
1 oliivinvihreä kauluspaita
1 valkoinen kauluspaita
1 valkoinen Islannista ostettu T-paita
1 valkoinen alustoppi
1 vihreä alustoppi
1 ruskea alustoppi
1 farkut
1 punaiset pellavahousut
1 denim-mekko
1 valkoinen kietaisuneule
1 yöpuku
1 urheilusandaalit
1 Five Fingers -tossut
1 juhlakengät
1 Fjällräven-takki
1 Adidas huppari
1 hattu

Ja lisäksi ostin sieltä nuo mainitsemani kauluspaidan ja sandaalit. Tämä vaatevarasto toimi muuten hyvin, mutta pari puutetta siinä oli. T-paitoja olisi pitänyt olla enemmän, olisin hyvin voinut korvata toisen alustopeista T-paidalla. Lisäksi minun olisi pitänyt ottaa mukaan ainakin yksi hame ja tarvitsen todellakin toiset farkut. Myös jokin siisti, ohut, esimerkiksi merinovillasta tehty neule olisi todella tarpeen mutta sellaisen osaan onneksi tehdä itse. 

Olen lisäksi alkanut miettiä T-paitojen hihan pituutta. Sellaiset 3/4-hiha paidat olisivat minulle parhaat ja lisäksi mukavan monikäyttöiset. Ne kun menevät sujuvasti ainakin keväästä syksyyn, miksei jopa talvellakin. 

Enää kuukausi uuden kauden alkamiseen! Olen jo alkanut miettiä mitkä tämän kauden vaatteista saavat jatkaa ensi kesänä tai jopa syksyn kauden ajan ja mitkä löytävät tiensä poistettavien pinoon. Kyllä tämä vaan on niin vapauttavaa!

9.7.2013

Project 333, kausi 1, viikko 5

Kappas vaan, viikko 4 jäi raportoimatta. Se ei ollut Projektirintamalla eriyisen tapahtumarikas viikko. Kävin läpi vaatekaapin "ehkä" -kamaa, josta puhuin täällä, mutta lähinnä ajatukseni olivat jo töissä ja tulevassa kesälomassa. Sekä tietenkin siinä, mitä lomalle pakataan mukaan. Muuten vaatekaappi ei kokenut suuria muutoksia.

Viime viikko toi kaappiini uuden tuotteen, Karhumiehen minulle alennusmyynneistä bongaamat Vibramin Five Fingers -kengät. Karhumiehellä on ollut sellaiset jo jonkin aikaa ja olen itsekin halunnut kokeilla niitä. Nyt kun ne ovat ensimmäistä kertaa kunnolla jalassa, en vaihtaisi näitä enää muihin. Maastokuvioiset Converset saavat väistyä niiden tieltä. Converset ovat olleet ihanat ja ne ovat yhä hyvässä kunnossa, mutta pitkine nauhoineen ja korkeine varsineen ne ovat myös aika epäkäytännölliset. Lisäksi nämä FiveFingersit nyt vaan ovat paitsi mukavammat, myös ergonomisemmat ja siistimmät.


Kaapissani olevat T-paidat ovet myös joutuneet kriittisen katseen kohteeksi. Kaapissani oleva perus-valkoinen T-paita näyttää jo nyppyyntymisen merkkejä ja lisäksi se täyttää saman lokeron kuin lyhythihainen valkoinen kauluspaitani. On aika luopua T-paidasta mukavamman ja käytännöllisemmän kauluspaidan hyväksi. Kun olen katsonut Karhumiestä hyvin istuvissa, teknisistä materiaaleista valmistetuissa hyvännäköisissä kauluspaidoissaan olen ruvennut miettimään, josko itsekin alkaisin suosia niitä. Ovathan ne monikäyttöisempiä ja siistimpiä kuin pelkät T-paidat.

Lisäksi minun on harmikseni ja osittain myös suuttumuksekseni myönnettävä, että Veronica Mars T-paita ja Def Leppard T-paita eivät näytä hyvältä tämänhetkisen vartaloni kanssa. Juuri näin on, mahamakkarani tulevat taas toimivan vaatekaapin tielle. Tämä näyttää olevan tämän projektin edetessä vahva trendi. Tavallaan ne ovat myös jäänne toisesta elämänvaiheesta jota en enää elä. Kuitenkin minä pidän niistä sen verran, että siirrän ne pesun jälkeen varastoon. Jos ne eivät istu hoikistumisen jälkeenkään, annan niille uuden elämän.

Kaiken kaikkiaan tämä viikko on tuonut lisää selvyyttä omaan vaatekaappiin ja pukeutumistyyliin. Olen entistä varmempi siitä, mitä haluan, mistä pidän ja mikä sopii minulle. Juuri tällaista selvyyttä kaipasinkin, kun Projektiin ryhdyin.


4.7.2013

The Versalette

Yksi minimalistisen vaatekaapin rakentamisen tärkeimmistä ohjenuorista on valita sinne mahdollisimman monikäyttöisiä vaatteita. Yhteensopivia värejä, vaatteita joita voi käyttää vuoden ympäri, monissa tilaisuuksissa ja monella eri tavalla. Erityisesti täällä Suomessa mahdollisuus käyttää vaatetta vuoden ympäri on tärkeä ominaisuus.

Eräs mahdollisuus tätä tarvetta täyttämään on muunneltavissa oleva vaate. Tanskalainen Emami valmistaa useita tällaisia vaatekappaleita, jotka muuntuvat mekosta tunikaksi, neuleeksi ja paidaksi. Vaatteet ovat paitsi kauniita, myös ilmeisen kestäviä ja todellista "hidasta muotia". Kun yhteen malliin kyllästyy, pienellä rypytyksellä, vääntämisellä ja kääntämisellä saa samasta vaatteesta ihan toisenlaisen. Hintaa toki löytyy näistä vaatteista sen verran, että mikään heräteostos ei tässä ole kyseessä. Mutta se ei olekaan tarkoitus. Ja toisaalta, kuinka monta Henkkamaukan kertakäyttötoppia joutuisi ostamaan samaan hintaan?

Limitless Dress on yksi Emamin malliston tuotteista

Eräs toinen vastaavanlainen vaatekappale, josta erityisesti minimalistista muotia arvostavat amerikkalaiset blogit ovat hehkuttaneet, on ekologiseen ja lähellä tuotettuun kierrätysmuotiin erikoistuneen Seamly Co. -yrityksen valmistama The Versalette. Kyseessä on jämä- ja kierrätysmateriallista valmistettu vaate, jonka käyttömahdollisuudet ovat moninaiset. Se muotoutuu siististä pikkumustasta aina olkalaukuksi asti. Vaatteen käyttömahdollisuuksia esittelevä video on hauskaa katsottavaa, kun malli vetelee naruista ja vaihtaa lookia lennossa.


Versalette Instruction Video from SEAMLY.co on Vimeo.

Paljon matkustavalle tällaiset vaatteet ovat varmasti loistojuttu. Pari tällaista kappaletta laukkuun, niin matkagarderoobi kulkee mukana sulavasti. Mutta onko näistä meille muille niin paljon iloa? Sopivatko tällaiset vaatteet todellakin joka naisen vaatekaappiin ja ennen kaikkea joka naisen vartalolle? Itse pitkänä ja enemmän amatsoni- kuin mallimittaisena naisena en oikein näe käyttöä näiden vaatteiden esittelemälle minimekko tai -hame -mallille, enkä oikein tiedä tuosta hupustakaan. Mutta muuten etenkin The Versalette vaikuttaa todella näppärältä.

Mitä mieltä olet? Olisitko valmis täydentämään kaappiasi yhdellä monikäyttöisellä, muunneltavalla vaatteella?

26.6.2013

Itsensä huijaamistako? Am I kidding myself?

Olen Projektin aloittamisen jälkeen pohtinut jonkun verran sitä, mitä voi laskea mukaan Projektin vaatekaappiin ja mitä ei.
Tällä hetkellä viralliseen vaatekaappikokoelmaan kuuluu vain vaatteita, joita voin käyttää töissä tai kaupungilla. Urheilu- ja kotivaatteet ovat tietenkin erikseen, sehän kuuluu projektin ideaan. Mutta entä siihen väliin jäävät vaatteet? Minulla on muutamia vaatekappaleita, joita en käytä urheillessa tai pelkästään kotona, mutta joita en suurin surminkaan laittaisi ylleni esim. kaupungille, töistä puhumattakaan. Voin kyllä käyttää niitä mökillä tai Karhunpennun kanssa pihalla ja leikkipuistossa temmeltäessä, joten periaatteessa ne eivät ole vain kotivaatteita.

Huijaanko itseäni jos pidän nämä vaatteet erillään muusta valikoimasta?

Pidättekö mieluiten työhön sopivat vaatteet ja vapaa-ajanvaatteet erillään? Kaltaiselleni toimistotyöläiselle tämä on jotenkin tärkeää, kotiin tullessa heitän aina kotivaatteet ensimmäiseksi päälle. Enkä oikein näe itseäni viikonloppuna hiekkalaatikolla kynähameessa ja kauluspaidassa.

Muutamalla järkevämmällä vaatevalinnalla tämä ongelma voisi poistua itsestään. Sekä toki painonpudotuksella, kaapissa kun odottavat yhdet "läskimittarihousut" käyttöönottoa.

Mitä mieltä olette?



In English


I have left a few clothing items outside my Project 333 capsule, and I have been wondering whether I have been kidding myself.

Right now my official Project 333 capsule consists only of clothes that I wear to the office or when going into town. Clothes for sports and lounging at home are obviously excluded, but what about the rest? Stuff that doesn't really fit either category? I have some items that I can wear at the summer cottage or when I go outside to play with my daughter, but that I would never wear to the office or when going into town.

What do you think? Should these "in-betweens" be included in my capsule? I like to keep work and play separate when it comes to clothing, but maybe with a few better clothing choices this problem would resolve itself.

Am I cheating on the project by keeping these clothing items outside the capsule?

24.6.2013

Project 333, Kausi 1, viikko 3

Tämä viikko ei tuonut vaatekaappiin suuria muutoksia. Sain lahjaksi kauniin kuviollisen T-paidan Islannista, jota en ole tosin vielä ehtinyt käyttämään.

Lähdimme juhannukseksi mökille, ja oli hienoa huomata miten pakkaaminen sinne sujui sutjakasti. Tiesin heti, mitä pitää ottaa mukaan ja mitä ei. Siellä ollessani käytin loppuun eräät vanhat kulahtaneet farkut, jotka tulevat nyt löytämään uuden elämän mökkishortseina. On ihana tunne päästä käyttämään vaatteita loppuun! Vielä hienompaa on se, kun niistä sitten luopuu hyvällä omallatunnolla. Näin kävi vanhoille mökkibikineilleni. Juhannuspäivänä viskasin ne kokkoon palamaan, sukulaisteni suureksi huvitukseksi. Ne olivat enää koossa pelkän pyhän hengen ja hyvän tahdon voimalla, joten oli aika päästää ne uima-asujen taivaaseen. Aina välillä pitää feministin päästä polttamaan rintaliivejä, vaikkakin vain uima-asun yläosia, eikös?

Keventämisinto on jo hiipinyt muille elämän osa-alueille. Kirjahyllymme on ainakin saanut kokea puhdistumisen ja uudelleenjärjestelyn ja katseeni alkaa jo kohdistua kylpyhuoneemme kaappiin. Kohta laitan myös Karhunpennun vaatekaapin syyniin.

Tästä taas kohti kevyempää viikkoa!

19.6.2013

Uusi Projekti 333 kausi alkaa

Courtney Carver on aloittamassa uutta Projekti 333:sen kautta heinäkuun alussa »

Mikään ei estä aloittamasta tätä projektia ihan koska vaan se itselle sopii. Aloitinhan itsekin kesäkuun alussa. Mutta nyt on hyvä tilaisuus tutustua projektiin, liittyä Facebook-ryhmään, saada tukea ja kannustusta sekä ennen kaikkea keventää omaa elämää.

Minulla on Projektia takana vasta pari viikkoa ja jo nyt tiedän, että tästä tulee minulle enemmän tai vähemmän pysyvä elämäntapa. Vähemmän on todellakin enemmän.


17.6.2013

Project 333, Kausi 1, viikko 2

Viikko kaksi näki vaatekaapissani muutaman vaihdon. Siirsin yhden kulahtaneen neuleen kierrätykseen, yhden liian pienen paidan vaatekaappiin odottamaan laihtumista (tai sitä, että tulen järkiini ja laitan sen kiertoon), parit kengät "juhlavaatteet, käytä vain tarvittaessa" -kategoriaan sekä pari mekkoa "vapaa-ajan vaate" -kategoriaan. Nuo kengät saattavat vielä löytää tiensä normaaliin vaatekaappiini tai kiertoon, mutta nyt toistaiseksi pidän niitä varalla juhlatilaisuuksia varten. Mekot taas ovat sellaisia joita en ikinä pukisi ylleni töihin tai kaupungille, mutta kylläkin lämpimänä päivänä esim. piknikille, rannalle, tai kun menen Karhunpennun kanssa puistoon.

Vaatekaappini tämänhetkisen tilanteen voi tarkistaa täältä »
Linkki vaatekaappini sisältöön löytyy myös sivun yläreunasta.

Olen myös ottanut muutamasta vaatekappaleesta jo valokuvia, mutta jotkut odottavat vielä kuvaamista. Kuvia tulee kyllä, ne piristävät tätä blogia ja toimivat myös itselleni hyvänä muistilistana. Asukuviin ei rohkeuteni vielä riitä, mutta ehkä niitäkin vielä nähdään.

Nämä poistot ja kierrätykset ovat johtaneet siihen, että kaapissani on nyt tilaa kahdelle tuotteelle. Eikä minulla silti ole tunnetta, että vaatteita olisi liian vähän!
Päinvastoin, olen omasta mielestäni pukeutunut tämän projektin aloittamisen jälkeen monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Yhdistelen vaatteita ennakkoluulottomasti, kokeilen erilaisia huiveja ja koruja (jotka nekään eivät toistaiseksi ole osa Projektia, mutta varmaan aika pian ovat jos tätä rataa mennään), laitan hiuksiani enemmän ja lakkaan kynsiäni. Erilaiset räväkät ja värikkäät sukkahousut - jotka lasken alusasujen ja sukkien kanssa samaan nippuun eli Projektin ulkopuolelle - ovat jo pitkään olleet osa tyyliäni ja saankin niistä ainakin töissä paljon kommentteja ja kehuja. Sukkahousuinnostukseni takia hameet ja mekot eivät ole minulle ongelma viileälläkään ilmalla, mikä lisää vaatekaapin monipuolisuutta.

Tarvitsen kyllä uusia vaatekappaleita. Listan ylimpänä ovat toiset farkut, mielellään mustat. Pukeutumisneuvojan ansiosta minulla on jo merkki ja malli tiedossa, mutta budjettisyistä en voi tehdä ostopäätöstä aivan heti. Myös neulepaita ja syyskengät, esim. jotkut herrainkengät tai loaferit, ovat listalla.

Nämä Clarksin kengät ovat sellaiset, joita olen silmäillyt jo pitkään »

Alusvaateosastolla taas pari alusmekkoa ja uudet rintaliivit ovat ajankohtaiset.
Mutta mikä ihana tunne on oikeasti tietää, mitä vaatekaappiin tarvitsee! Ja sitten listan kanssa kauppaan ostamaan juuri niitä. Pelkkä ajatuskin saa minut tuntemaan suurta helpotuksen tunnetta.

Huomioita viikon varrelta

Viime maanantaina olin omasta mielestäni pistänyt kokoon aivan loistavan asukokonaisuuden. Ylläni oli valkoinen kauluspaita, musta hame, punaiset sukkahousut, kirkkaanvihreä huivi ja jalassa maastokuvioilliset Converset. Eikä kukaan kehunut asukokonaisuuttani. Työpaikallani kommentoidaan ja kehutaan ihmisten vaatteita ja ulkomuotoa hyvin auliisti, joten odotin saavani edes jonkin kommentin. Mutta ei mitään!

Sitten aloin miettiä, että ketä varten minä oikein pukeudun, itseäni vai muita varten? Itseäni varten tietenkin! Mitä välilä jos joku ei kehu tai kommentoi asuani, jos itse pidän siitä. Ja minähän pidin.

Sain tosin taas huomata, että toimiva vaatekaappi edellyttää myös suhteellisen sopusuhtaista ja jotenkin samoissa mitoissa pysyvää vartaloa. Keskelle viikkoa osuneet "naisten päivät" aiheuttivat turvotusta ja epämukavuutta, mutta en voi syyttää vain niitä. Mutta niin se vain on että pikkuhiljaa vaatekaapin keventäminen alkaa ulottaa lonkeroitaan myös muille elämän osa-alueille.

Tämän viikon jälkeen lähdetään upeannäköisenä kohti uutta viikkoa, juhannusta ja pikkuhiljaa häämöttävää kesälomaa!

10.6.2013

Pienet talot, pienet asunnot

Seikkailuni YouTuben ihmemaassa ovat tutustuttaneet minut Yhdysvalloissa leviävään Tiny House Movement -liikkeeseen. Ihmiset luopuvat pikkuhiljaa suurista taloistaan, tavaramäärästään, kahdesta autostaan ja muusta ylimääräisestä ja muuttavat pienempiin taloihin elämään yksinkertaista elämää.

Kauneimpia näistä taloista ovat Tumbleweed Tiny House Company -nimisen firman rakentamia. Ne ovat pieniä, mutta äärimmäisen hyvin suunniteltuja ja todellan toimivan näköisiä taloja. Lisäksi osan voi rakentaa eräänlaiseksi asuntoautoksi, sitä voi siis liikutella pyörien päällä paikasta toiseen.

Ajatella, oma pieni talo jota voi kuljettaa mukana. Vähän kuin etanalla. Aika ihanaa. Eräässä hauskimmista Tumbleweed-taloa esittelevistä videoista Ella Jenkins -niminen nainen esittelee omaa kotiaan. Tämä kauniisti hymyilevä, viehättävä nainen näyttää, että pieneen taloon mahtuu varsin hyvin amme, nainen, kaksi kissaa ja buduaari.

Jos upotettu video ei toimi, katso täältä »

6.6.2013

Ensimmäinen kokonaisuus

Eilen tapahtui kaksi asiaa. Kävin pukeutumisneuvojalla ja palasin kotiin loistavien farkkujen ja todella hyhvännäköisen valkoisen kauluspaidan kanssa, sekä valitsin kesäkauden 33 vaatekappaletta.

Pienen lapsen äitinä vietän jonkun verran aikaa hiekkalaatikolla ja puistossa, jossa käytän eri vaatteita kuin töissä tai kaupungilla. Arvoin pitkään, ottaisinko nämä vaatteet mukaan 33:een vai jättäisinkö ne sen ulkopuolelle. Päätin, että 33:een pääsevät mukaan ne joita voisin ajatella käyttäväni myös töissä tai kaupungilla. Katsotaan, miten niiden käy.

Omistan myös hihattomia toppeja, jotka ovat periaatteessa aluspaitoja sillä sellaisina minä niitä käytän. Mutta ne voitaisiin myös laskea mukaan varsinaiseen kokonaisuuteen. Päätin nyt pitää ne aluspaita-kategoriassa ja tarkkailla, kuinka paljon niitä oikeastaan käytän. Katsotaan niidenkin kohdalla, miten käy.

Päätin, etten myöskään laske töissä olevia sisäkenkiä mukaan listaan. Toki käytän niitä päivittäin, mutta vain töissä.

Valokuvia ei vielä ole, mutta ne seuraavat perässä. Olen huomannut muiden projektiin osallistujien blogeista, että vaatteiden valokuvaaminen todella auttaa pitämään lukua niistä vaatteista joita käyttää ja niistä joita ei käytä. Toistaiseksi minulla on vain lista, jonka aion kiinnittää vaatekaappini sisään.

Listani näyttää nyt tältä

Yläosat

Punainen hihaton, vyötäröltä solmittava neule
Valkoinen kietaisuneule
Valkoinen lyhythihainen kauluspaita
Valkoinen pellavapaita
Musta pellavapaita
Musta kevyt neuletakki
Oliivinvärinen lyhythihainen pusero
Huppari
Valkoinen kauluspaita
Kuviollinen läpinäkyvä tunika
Valkoinen T-paita
Def Leppard T-paita
Veronica Mars T-paita
Valkoinen T-paita, jossa mustia kuvioita
Punainen pellavatoppi

Alaosat

Farkut
Farkkuhame
Musta denim-hame
Mustat capri-housut
Punaiset pellavahousut

Mekot

Musta pitkä mekko
Denim-mekko
Vihreä mekko
Musta lyhyt mekko
Siniharmaa lyhyt mekko
Kuviollinen mekko

Takit

Musta Fjällräven-takki
Musta Burberry denim-takki

Kengät

Punaiset korolliset sandaalit
Maastokuviolliset Converset
Urheilusandaalit (käytän näitä myös muuten kuin urheillessa)
Mustat korolliset juhlakengät
Mustat matalakantaiset juhlakengät

Kyllä tällä pitäisi yksi kesäkausi pärjätä. Toki voin aina vaihtaa ja karsia listaa tarpeen mukaan, mutta tällä mennään.

4.6.2013

Project 333, kausi 1, viikko 1

Eilen se alkoi. Avasin vaatekaapin, hain kesävaatteet varastosta ja aloin perata. Toki olin perannut ja siistinyt kaappia jo aikaisemmin, vienyt tavaraa kierrätykseen ja pakannut kamaa odottamaan kirpputorimyyntiä. Nyt kuitenkin aloitan Projekti 333:n kunnolla ja kaappi menee toden teolla järjestykseen.

Ajattelin, että tässä menee yksi ilta, helppo nakki, ei minulla niitä vaatteita niin paljon kuitenkaan ole. Väärin ajateltu. Kyllä tässä useampi ilta menee. Kun otetaan huomioon, että garderoobiin lasketaan mukaan myös kengät, ulkovaatteet ja asusteet niin 33 tulee vastaan aika äkkiä. Olen toistaiseksi päättänyt jättää tämän ensimmäisen kauden ajaksi korut ja huivit kokonaisuuden ulkopuolelle, ehkä otan ne seuraavaan kokonaisuuteen mukaan.

Käydessäni kaappiani läpi jaksoin hämmästellä sitä, miten paljon huonosti istuvaa, turhaa ja ylimääräistä kamaa minulla olikaan. Kuinka kaltaisellani ei-muoti-ihmisellä voi kuitenkin olla niin paljon tarpeettomia vaatteita? Kaikkia niitä on toki käytetty mutta harvaa jatkuvasti.

Lisäksi minulle on entistä enemmän kirkastumassa se tosiasia, että toimiva vaatekaappi vaatii soukemman vaatekaapin omistajan. Niin se vain on, ellei halua lähteä tunika-telttalinjalle. Enkä minä halua.

Kun kesägarderoobini on valmis, laitan siitä kuvia tänne. Sitä ennen postaan tänne kuitenkin listan toimivasta vaatekaapista, jota olen käyttänyt ohjenuoranani. Se löytyy Karina Ericsson Wärnin kirjasta Chic: Valitse oikeat vaatteet–luo oma tyylisi. Sain sen ystävältäni syntymäpäivälahjaksi jokunen vuosi sitten ja se on osoittautunut hyväksi lahjaksi.

Toimiva perusvaatekaappi

Alusvaatteet


  • Kahdet mustat T-paitarintaliivit.
  • Yhdet ihonväriset T-paitarintaliivit.
  • Yhdet valkoiset T-paitarintaliivit.
  • Yhdet juhlarintaliivit.
  • Yksi puuvillainen tai puuvillasekoittesta tehty aluspaita, jota voi käyttää neulepuseron alla.
  • Kymmenet alushousut.
  • Kolmet sukkahousut.
  • Seitsemän paria nilkka-/polvisukkia.
  • Yksi pyjama tai yöpaita.

Yläosat

  • Neljä yksiväristä T-paitaa, joiden hihanpituus on sopiva.
  • Yksi puuvillapaitapusero.
  • Yksi pusero juhlavampiin tilaisuuksiin.
  • Kaksi arkitoppia.
  • Yksi toppi juhlavampiin tilaisuuksiin.
  • Yksi lämmin villapusero tai -takki.
  • Yksi hameeseen ja housuihin sopiva bleiseri tai jakku, jota voi käyttää vuoden ympäri.

Alaosat

  • Kahdet arkihousut (mieluiten farkut).
  • Yksi arkihame.
  • Juhlahousut / juhlahame (riippuen siitä käyttääkö mielummin hametta vai housuja).

Päällysvaatteet

  • Yksi kaupungilla pidettävä talvitakki.
  • Yksi talvipäällysvaate lumisia, kylmiä päiviä varten.
  • Yksi syys- tai kevättakki, joka sietää tuulta ja sadetta.

Kengät

  • Yhdet kävelykengät / loaferit.
  • Yhdet korkokengät hameen kanssa käytettäväksi.
  • Yhdet juhlakengät.
  • Yhdet saapikkaat.
  • Yhdet kengät / saapikkaat jotka sietävät sadetta ja loskaa.
  • Yhdet jumppatossut.
  • Yhdet kesäsandaalit.
  • Yhdet sisäkengät / tohvelit.

Asusteet

  • Yksi suuri laukku.
  • Yksi käsilaukku.
  • Yksi juhlalaukku.
  • Yhdet nahkakäsineet.
  • Yksi rannekello.
  • Yksi kaulaliina.
  • Yksi sateenvarjo.
  • Yhdet aurinkolasit.
  • Yksi matkalaukku / tilava pyörällinen lentolaukku.

Uima-asut

  • Yksi uimapuku tai bikinit uimista varten.
  • Yksi uimapuku tai bikinit auringonottoa varten.

Kuntoilu

  • Vähintään yhdet pelkästään kuntoiluun tarkoitetut vaatteet ja jalkineet.

Fiksut ratkaisut

  • Yksi housu- tai jakkupuku.

Erikoistilanteet

  • Yksi yksinkertainen leninki tai kokopuku, jonka saa asusteilla niin juhlaviin kuin muodollisiin tilaisuuksiin sopivan.



27.5.2013

Projekti 333 ja mistä kaikki alkoi

Totuushan on, että olen miettinyt ja suunnitellut keventämistä jo useamman vuoden. Askeleet ovat olleet lähinnä ajatuksen tasolla tapahtuvia muutoksia, pieniä ja melkein huomaamattomia. Yhtenä tärkeänä sysäyksenä on toiminut Kirsten Dirksen -nimisen naisen YouTube-kanava, johon törmäsin sattumalta viime vuoden puolella.

Kanavalla keskitytään yksinkertaisen, minimalistisen, ekologisen ja kestävän kehityksen kannalta järkevän elämän esittelyyn, eri tavoin ja eri näkökulmista. Videot ovat kiehtovia katsauksia ihmisten elämään, jotka ovat osanneet rakentaa vaatimattomista ja vähäisistä aineksista itselleen jotain kaunista, merkittävää ja henkisesti hyvin rikasta. Videot ovat mielenkiintoisia ja hyvin koukuttavia, monet niistä olen katsonut useampaan kertaan. Monista niistä näkee, että yksinkertaistettu elämäntyyli on usein kaikkea muuta kuin köyhää tai ankeaa. Se voi päinvastoin olla monin verroin mielenkiintoisempaa ja sisällöltään rikkaampaa kuin tavaraan ja materiaan keskittyvä elämäntyyli.

Kirsten Dirksen on ollut mukana perustamassa yrityksen nimeltä Faircompanies, joka nimensä mukaisesti haluaa edistää kestävää, ekologista kehitystä. Sen sivuilta voi katsoa lisää videoita, joista monissa esiintyy aikamoisia persoonia.

Itse tutustuin Project 333:hen juuri Kirsten Dirksenin videon kautta. Alla olevassa videossa projektin veteraani, nainen nimeltä Valentina Thörner da Cruz esittelee maailman toimivimman vaatekaapin. Tuohon minäkin pyrin.


10.5.2013

Mä juon vaan tätä teetä

Eilen oli taas pari kertaa kuukaudessa kokoontuvan Olonkeveys-ryhmän aika. Ystäväni Jennyn vetämä painonhallinnan henkiseen puoleen keskittyvä ryhmä on ollut todellinen voiman ja hyvän olon lähde. Siellä on todella hyvä porukka jonka kanssa on ihanaa puhua sekä fyysisen painon että henkisenkin painolastin hallintaan liittyvistä ongelmista.

Eilen keskustelimme ruokailurytmistä ja liikunnasta ja puheeksi tuli muiden ihmisten odotukset, puheet ja neuvot syömistottumustemme suhteen. Olen usein saanut neuvoksi painonhallintaan kieltäytymisen periaatteen. "Älä ota jäkiruokaa." "Älä ota kahvileipää." "Syö vain yksi keksi." Älä. Ei saa. Kieltäydy. Hillitse itsesi.

Aina ovat nämä kieltäytymisyritykset kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.

Miksi? Siksikö, ettei minulla ole itsehillintää? Ei, vaan siksi että minä VIHAAN tuollaista käytöstä. Minusta ihmiset, jotka istuvat seitsemää sorttia herkkua notkuvan kahvipöydän ääreen vain juodakseen nokka pystyssä jotain yrttiteetä, ovat kuin ihmiset jotka tulevat naamiaisiin ilman naamiaisasua. He ovat tylsiä ja ilottomia. Minä en koskaan halua olla se tyyppi. Sillä kuten eräs Olonkeveys-ryhmämme jäsen totesi, se tyyppi on yleensä se joka kuitenkin vetäisee ahmimalla suklaapatukan kun muut eivät ole näkemässä.

Tulette jatkossakin siis näkemään minut santsaamassa syntymäpäiväkakkua ja hyvää jälkiruokaa, sillä juhlat on tehty juhlittaviksi. Minun ongelmani ruuan suhteen ovat jossain aivan muualla kuin silloin tällöin tapahtuvassa kahvittelussa.

EDIT:
Juo viiniä, mutta älä nauti siitä »

3.5.2013

Verellä värjätyt vaatteet

Yksi syy siihen, miksi olen päättänyt kesäkuun alusta - niin tosiaan, toukokuun alku ei siis toteudu - ryhtyä Project 333:n noudattajaksi on täydellinen kyllästymiseni halpatuotantovaatteisiin.

Tuorein karmea uutinen Bangladeshista ei ainakaan vähennä pyrkimystäni pitää huolen siitä, että mahdollisimman suuri osa vaatteistani kestävät sekä kulutusta, aikaa, että eettistä tarkastelua.

Minulle, jolle vaatteet eivät ole vahva itseilmaisun keino ja joka viihtyisi varsin hyvin vaikka univormussa, useiden massamuotitalojen vaatteet ovat jo pitkään tuottaneet lähinnä ärtymystä ja ahdistusta. Sovituskopissa kivalta näyttänyt paita onkin parin kuukauden päästä värinsä menettänyt, nyppyyntynyt rätti joka pitää korvata uudella. Kaltaiselleni vaateshoppailua harvoin harrastavalle tyypille se jatkuvan ostamisen pakko, johon halpavaateketjut meidät ajavat, on inhottavaa.

Toki edullisilla vaatteilla on sijansa tässä maailmassa. Kaikilla ei ole varaa sijoittaa vaatteisiin suuria summia, ja esimerkiksi Lindexin lastenvaatteet ovat mielestäni oikeasti laadukkaita ja hyviä. Samoin kuin kyseisen liikkeen sukat ja alusvaatteet. Mutta eikö pienellä budjetilla pelaavalle ihmisellekin ole miellyttävämpää ostaa jotain oikeasti hienoa ja kestävää, "ihan kivan" ja heti hajoavan sijaan? Eikö kuka tahansa hankkisi mielummin esimerkiksi monta vuotta hyvinä säilyvät ja kestävät hienot nahkakengät yhden kesän jälkeen roskiskunnossa olevien tekonahkaläpysköiden sijaan?

Yhtenä Project 333:n pyrkimyksistäni on koostaa vaatekaappi, joka sisältää vaatteita joita aidosti rakastan pitää pelkkien kertakäyttöriepujen sijaan. Ja ne akryylirätit voi sitten kierrättää vaikka matonkuteiksi, jos joskus sellaisiakin saisin aikaiseksi.

25.4.2013

Muukin kaipaa keventämistä

Taisin eilen lentävässä avauksessani kirjoittaa, että aloitan Projekti Vaatekaapin toukokuun alussa. Näin ei aivan ole, sillä alun perin olin päättänyt aloittaa projektin kesäkuun alussa. Se on sekä vuodenaikojen että aikataulujen kannalta paras ratkaisu. Näköjään muukin kaipaa keventämistä kuin vaatekaappi, meinaan pää. :-D

Mutta sitä vartenhan täällä ollaan. Keventämässä oloa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Joten vaikka vaatekaappiin kurkistus saa odottaa vielä hetken, niin mikäpä estää perkaamasta sitä hieman jo nyt sekä keventämään oloa elämän muilla osa-alueilla?

Kotimme pöydälle kertyy aina epämääräisiä mainos- yms. paperipinoja, vanhoja kuitteja ja muuta sälää jonka ei tarvitsisi olla siellä. Ja kuinka monta talvitakkia sitä oikeasti yksi ihminen tarvitsee? Entä vanhoja käyntikortteja? Vanhoja leffalippuja? Kuusi vuotta vanhoja, jo maksettuja laskuja?

Miten sitä kerääkään ympärilleen niin paljon kamaa? Itsehillinnän puutetta kai, tai ihan vaan epähuomiossa tapahtuvaa hamstraamista.

23.4.2013

Kaikki alkaa vaatekaapista

Vaatekaappini on saamassa uuden ilmeen. Se kevenee. Hyvästi nyppyiset henkkamaukan akryylirätit, hyvästi huonosti istuvat kengät. Nyt mennään yksinkertaisuuden kautta kauneuteen.

Siitä on nyt muutama vuosi aikaa kun aloin herätä siihen, että minulla on liikaa. Liikaa tavaraa. Liikaa negatiivisuutta. Liikaa turhuutta. Liikaa painolastia. Liikaa painoa. Mutta en oikein tiennyt, mistä lähteä vähentämään tätä kaikkea. Koko paljous tuntui yhdeltä isolta sotkuiselta vyyhdeltä, jonka päästä en oikein saanut kiinni.

Sitten löysin tieni Courtney Carver -nimisen naisen vetämään projektiin nimeltä Project 333 ja tajusin, että tämä voisi olla minun juttuni. En erityisemmin seuraa muotia, enkä pidä itseäni vaateihmisenä. Minä en edes ymmärrä suurinta osaa muotilehdistä, esimerkiksi Vogue aiheuttaa minussa lähinnä ahdistusta. En todellakaan ole välinpitämätön ulkonäköni suhteen, mutta en ilmaise itseäni sitä kautta. Vaatteet eivät vaan ole sellainen asia, johon jaksaisin laittaa kauheasti aikaa tai vaivaa.

Siksi koen, että tieni kohti vähemmän turhaa kamaa sisältävää elämää on hyvä aloittaa sieltä, mistä se on helpointa eli minun tapauksessani vaatekaapista.

Tässä ovat lyhyesti projektin säännöt, suomennettuina Project 333 -sivuilta:

Koska: Aina kolmen kuukauden välein
Mitä: 33 vaatekappaletta, mukaan luettuna vaatteet, asusteet, korut, ulkovaatteet ja kengät.
Mitä ei: Itselle tärkeät, tunnearvoa sisältävät korut joita käyttää koko ajan. Alusvaatteet, yövaatteet, kotivaatteet joita käyttää vain kotona sekä urheiluvaatteet. Ehtona on, että näitä vaatteita käytetään vain niille määrättyyn tarkoitukseen.
Miten: Valitse 33 vaatekappaletta, pistä muut varastoon pois silmistä ja pois mielestä.
Muista, ettei tarkoitus ole kiduttaa itseään, vaan tarkoitus on löytää toimiva vaatevalikoima jonka kanssa pystyy kevyesti elämään kolmen kuukauden ajan.


Tulen aloittamaan oman Projekti 333:ni toukokuun alussa ja kertomaan täällä, miten se etenee.

Voin jo nyt sanoa, että sormeni syyhyävät siitä ajatuksesta, että pääsen pian heivaamaan kamaa pihalle ja keventämään elämääni.